-
Huono vitsi
syyskuu 18th, 2013
Voi ehkä arvatakin, ettei tuohon kirjoitustarkoitukseen tehdyn vihkon sivulle jää lopullinen versio. Mutta siihen on hyvä harjoitella etukäteen, mitä pystyy piirtämään esimerkiksi ilman mallia ja mihin tarvitsee vähän enemmän apua. Kaikki asennot tässä stripissä oli vaikeita ja referenssikuville tuli tarvetta. Myös tilan vangitsemisessa noin kapeaan tilaan kuin eka ruudussa oli haastetta, mutta miellyttävää sellaista. Tosin Jussilan sänky on eittämättä vinossa suhteessa seinään.
Aamuskenaario oli minun idea. Mitään merkittävää siinä ei varsinaisesti ole, halusin vain testailla omia piirtämiskykyjä.