Jussila in the making

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toinen stripeistä, jotka poikkeaa normaalista Jussila-menee-ja-kommentoi -kaavasta ja keskittyy sen sijaan tällaiseen yhden visuaalisen kerronnan keinon esittelyyn. Ja tavallaan samalla naureskellaan itselle, kuinka yksipuolinen näyttelijä Jussila on.

Väritys on yksi järkyttävimpiä, mitä olen saanut aikaan. Hyi helemetti.

Stripin idea sai alkunsa jo ennen Jussilaa, kun Ilkan kanssa laitettiin favor.orgiin strippejä:

Ylivoimaisesti parempana pidän tätä kuin Jussila-versiota (jopa kyny-Santana approves), mutta jouduttiin muoksimaan oma versio lehtijulkaisua varten ilmeisistä syistä…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ensimmäinen kolmannen ”kauden” pökäleistä on nyt saatu lehteen. Eli tämä on elokuulta 2013, kun aloin muutaman kuukauden tauon jälkeen väsäämään loppuvuodelle viimeiset 11 strippiä.
Näkyy jäljessä. Mie olen alusta saakka koittanut pitää tietyn simppeliyden Jussilan kuvittamisessa (jotta pystyisi säilyttämään saman laadun tasaisesti), mutta nyt oli sellainen aihe, mihin katsoin vähän perusteellisemman illustroinnin sopivan paremmin. Eikä ollut kuin yksi ruutu, niin miksei? Jotkut jutut tässä stripissä eivät paranisi, vaikka tekisin vakavempaankin kuvitukseen.
Tämä on myös tyyliltään ehkä lähimpänä strippejä, millaisia mie tekisin, jollei Ilkka olisi käsikirjoittaja, eli jonkinlaista populaarikulttuurista ammentamista ja tunnettujen kuvien laittamista uusiin asiayhteyksiin. Siinäkin mielessä olin kyllä mielissäni tehtävänannosta. Haluaisin ottaa kunnian Platoon-viittauksestakin, mutta en voi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vähän karkasi ylivärikkyyden puolelle, mutta muuten hauska piirustusharjoitus. Erityisesti kaksi alinta ruutua on jotain, mitä en ole monesti kokeillut (etenkään Jussilassa), eli karkaus ns. realistisesta kerronnasta päähenkilön kuvitelmaan, ja miten tällainen saavutetaan. Koitin esimerkiksi muistella, miten Simpsoneissa kerrotaan hahmon unohtuminen omiin ajatuksiinsa vain muutama avainsana pyörien mielessä ja miten sen saisi toimimaan ilman ääntä. Erityisempiä tekosyitä ei tosin tartte antaa itselle, jotta voi piirtää lähikuvan Jussilan komeasta lärvistä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Julkaistu Uudessa Rovaniemessä 31.5.2013.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mummoa esittää Martin Scorsese.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kumma kyllä ainoa aikaisempi vaihe, minkä tallensin oli kämäinen luonnos luennolta. Tyypilliseen tapaan kärsivällisyys loppuu ensimmäisen ruudun jälkeen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Värityksestä videokooste

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Voi ehkä arvatakin, ettei tuohon kirjoitustarkoitukseen tehdyn vihkon sivulle jää lopullinen versio. Mutta siihen on hyvä harjoitella etukäteen, mitä pystyy piirtämään esimerkiksi ilman mallia ja mihin tarvitsee vähän enemmän apua. Kaikki asennot tässä stripissä oli vaikeita ja referenssikuville tuli tarvetta. Myös tilan vangitsemisessa noin kapeaan tilaan kuin eka ruudussa oli haastetta, mutta miellyttävää sellaista. Tosin Jussilan sänky on eittämättä vinossa suhteessa seinään.

Aamuskenaario oli minun idea. Mitään merkittävää siinä ei varsinaisesti ole, halusin vain testailla omia piirtämiskykyjä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Harmillinen ajoitus. Tämä oli ideoitu ja piirretty jo ennen tätä opintotukimielenosoitusta, mutta julkaisuun kerkesi vasta puolen vuoden päästä. Kaikista Jussiloista sisältää varmaan eniten minun omia nokkelia kuvallisia vitsejä ja nyökkäyksiä yhteen jos toiseenkin suuntaan. Ei ne välttämättä silti hyviä juttuja ole.

Ruutu # 3 on joka tapauksessa yksi minun suuria suosikkeja. Jussila ei ole missään vaiheessa ollut niitä kuvitushommia, joita stressaisin yöt ja päivät, mutta viiksekäs virkamies on sitä luokkaa, että laittaisin ihan täyden panoksen projekteihinkin. Jos ikinä sellaisia tekisin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

”I think of it [storytelling] in black & white, without the benefit of color or dialogue. How do you tell a story without those.”

– John Romita, Jr.

Nimenomaan tarinankerronnastaan kovasti kiitetty John Romita Jr. totesi näin Spider-Man-leffan (2002) ekstroilla, ja tässä nähdään ero siihen, mitä minun yhden miehen crew tekee:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Eli ainakaan mitä tuohon vuodenaikavaihteluun tulee, niin ei se mitenkään mahtavasti näy vielä tästä suht vapaasta luonnoksesta. Mitä nyt vaatetus vähän vaihtuu. Mutta ei tuolla liene niin väliä, kun itse tietää, mitä tekee. Oli aika selvää, että tämä ottaa muotonsa väritysvaiheessa enemmän kuin muut sarjan stripit.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yläruudussa kuolee joku.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Henkilökohtaista lemppariosastoa jälleen. Takaraivojen piirtäminen on paljon hauskempaa kuin kuvittelisi. Koittaa saada eri näköisiä hahmoja tällä tapaa ja luoda vielä täyden näköinen luentosali on aika epätavallinen haaste. Vielä epätavallisemmasta sinisen ja ruskean parittamisesta sai ihmeen miellyttävän väri-ilmeen stripille.

Katsoin myös sopivan aukon lipsauttaa Simpsonit-viittauksen sekaan.

Paperin perkele oli kyllä lähes pilata koko stripin. Imi vettä niin innolla, että väriä oli vaikea liikutella.

Tätä teosta varten otin myös aikaa:
– Luonnostelu ja tarkemmat lyijykynät n. 2 h 45 min

– Tussaus n. 2 h

– Väritys n. 2 h 45 min

+ viimeistely (virheiden peittäminen, tekstaus, yms.)

= n. 8 tuntia ripoteltuna kolmelle päivälle.

 

10 strippiä myöhemmin mie olen antanut väritykselle paljon enemmän aikaa, mutta myös saattanut rutistaa luonnosteluaikoja johonkin puoleen tuntiin ihan vain pitääkseen jonkun nopeuden.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Syksyn 2012 ensimmäinen strippi. Mistä sen näkee? Sotkuisesta värityksestä, huolimattomasta piirrosjäljestä ja paperirutuista. Tällöin olin siis tullut piirrostauolta, eli juuri siinä, kun saatiin Ilkan kanssa tietää, että Uudessa Rovaniemessä oltaisiin näistä kiinnostuneita. Piirtelin sitten tosiaan vielä vähän tuntumaa ottaen luennolla luonnoskirjaan uutta strippiä tietämättä, miten vesivärit reagoisivat luonnoskirjan paperiin. Ei tästä kukaan lukija välitä, mutta omasta seulasta en päästäisi läpi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tästä stripistä käytiin myös lyhyt lisäpalaveri, kun kuvittaja alkoi yhtäkkiä saada omia ideoitaan, mutta pitäydyimme kuitenkin alkuperäisessä.